Jokin aika sitten mennessäni nukkumaan mieleni oli levoton enkä millään saanut unenpäästä kiinni. Aloin ajatella, kuinka erilaista elämäni olisi ollut ja olisi nytkin tällä hetkellä, mikäli minulla olisi ollut rohkeutta seurata ja toteuttaa unelmiani. Ajattelin, että olisin onnellisempi ihmisenä. Olin varma siitä, että elämäni olisi ollut upeaa. Olisin onnellisempi ihmisenä.

Kaiken tämän ajattelin, vaikk'ei elämässäni ole mitään vikaa juuri nyt. Olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Ajattelin, että elämäni olisi ollut täynnä jännittäviä ja kertomisenarvoisia tarinoita. Olisin erilainen, elämäni olisi erilaista. Jospa vain juureni olisivat olleet erilaiset. Huomaatteko? Avainsanana erilainen.  

Sitten ymmärsin...

Miksi minä pakenen itseäni näillä ajatuksillani? Miksi en voi vain olla onnellinen ja tyytyväinen siitä, millainen olen ihmisenä? Miksi minun pitäisi olla jotenkin erilainen? Olenko todellakin niin täynnä enemmän tai vähemmän piilevää itsevihaa, että haluan olla totaalisen erilainen ihminen, jolla on totaalisen erilainen elämä? Kauhistuttava ajatus! En vaihtaisi elämääni mihinkään, sillä rakastan perhettäni ja ystäviäni. 

Mistä tämänkaltaiset ajatukset kumpuavat? Mielemme ei ole koskaan tyytyväinen. Mielemme haluaa aina jotain erilaista, jotain enemmän tai jotain parempaa. Mielen perustoiminto on luoda ajatuksia. Mieli vihaa pysähtyneisyyttä, rauhaa ja tyyneyttä. Tyyneys ja mielenrauha on kuitenkin se mitä todellinen itsemme halajaa. Mieli ja todellinen itsemme haluavat erilaista. Se on ihmisyyden perimmäinen ristiriita.